Juuremme ovat luonnossa

Astrid Wild syntyi halustamme luoda verrattomia ulkoiluvaatteita naisten muodoille.

Muotoilua, joka sallii meidän nauttia luonnon antimista yhä enemmän, nyt ja sukupolvien päästä.

Luonnosta löydämme inspiraatiota, aikaa pohdiskeluun, kiitollisuutta ja energiaa täysipainoiseen elämään. Tervetuloa mukaan löytämään luonnon taianomaisen voiman kanssamme!

Kuinka kaikki alkoi

Vuonna 2018 jätimme työpaikkamme nähdäksemme maailmaa - vaelsimme, surffasimme ja nautimme luonnosta.

Mutta kun etsimme ulkoiluvaatteita, emme löytäneet naisten osastolta mitään, mikä olisi inspiroinut meitä.

Kun aloimme selvittää miksi tarjonta naisille on niin rajoitettua, tajusimme, että ulkoiluala on perinteisesti keskittynyt miehiin. Tämä on myös syy siihen miksi miehille on tarjolla enemmän tuotteita kuin naisille.

Emme olleet yksin

Juttelimme satojen naisten kanssa ja kuuntelimme heidän toiveitaan, ja tajusimme, että emme ole ainoita, jotka eivät löydä tyylikkäitä ja käytännöllisiä vaatteita ulkoiluun.

Ulkoilualalla on myös otettu itsestäänselvyytenä, että ulkonäöllä ei ole väliä luonnossa liikkuessa - meidän mielestämme puolestaan on itsestään selvää, että vaatteiden tulee olla sekä mukavia, funktionaalisia että hyvännäköisiä. Niinpä päätimme perustaa Astrid Wildin.

LÖYDÄ PYSYVÄ MALLISTOMME

Luonto kuuluu kaikille

Astrid Wild syntyi myös halusta laajentaa käsitystä siitä, millainen ulkoilua rakastava ihminen todellisuudesa on.

Missionamme on edesauttaa naisia löytämään luonnon maagiset puolet, ja unelmamme on että naiset viettävät aikaa luonnon parissa joka päivä.

Uskomme että maailma jossa vietämme aikaa luonnnossa ei ainoastaan lisää terveyttämme mutta myös onnellisuutta ja auttaa meitä pitämään huolta planeetastamme.

TARINOITA LUONNOSTA

Naisilta naisille

Kun tajusimme että naisille ei ole tarjolla yhtä laajaa valikoimaa ulkoiluvaatteita, kun kyse on tyylistä, istuvuudesta ja kooista – päätimme suunnitella vaatteita yksinomaan naisille.

Vaatteidemme istuvuus ja kunnioitus naisvartaloa kohtaan on ainoastaan naisista koostuvan tuotekehitystiimime ansiota.

Astrid Wildin ovat perustaneet ja sen omistamme me, Jemina & Maria. Pienen vähemmistön omistaa alkuvaiheen pääomasijoittaja Antler, joka auttoi meitä lanseeraamaan unelmabrändimme.

ENSIMMÄISET 3 TUOTETTAMME

Läpinäkyvyys

Vastuullisuus on ajatusmalli, joka ohjaa kaikkea päätöksentekoamme, lanseeramistamme tuotteista käyttämiimme materiaaleihin ja yhteistyökumppaneihimme.

Rakkaus luontoa kohtaan on syy Astrid Wildin olemassaoloon, ja me haluamme tehdä kaikkemme varjellaksemme sitä.

Sitoudumme jatkuvasti oppimaan, mukautumaan, innovoimaan ja yksinkertaisesti tulemaan paremmiksi tekemään vastuullisia päätöksiä.

LUE LISÄÄ

Inklusiivisuus & yhdessä luominen

Astrid Wild on rakennettu naisten toiveiden ja halujen pohjalta - olemme luoneet sen yhdessä teidän kanssanne.

Lähtökohtanamme oli kysely, jossa 400 naista kertoi mitä he kaipaavat ulkoilualalta, ja palautteen kuuntelemisesta on tullut oleellinen osa tuotekehitysprosessiamme.

Kutsumme jatkuvasti yhteisömme osallistumaan toimintamme kehittämiseen. Lopputuloksena olemme laajentaneet kokovalikoimamme kattamaan 42 housukokoa, ja yläosia on saatavilla kokoon 4XL asti. Tavoitteenamme on, että jokainen nainen tuntee kuuluvansa ulkoilumaailmaan.

Mitä sinä haluat nähdä seuraavaksi?

Haluatko tietää lisää meistä?

WILD WOMEN

Silloin tällöin istumme alas inspiroivien naisten kanssa ja kuuntelemme heidän ajatuksiaan luonnosta. Lue tarinoita on our blogistamme.

INSTAGRAM

Vaikuta siihen, mitä teemme seuraavaksi! Tämä on paikka, jossa voit hengailla kanssamme - ulkoiluinspiraatiota tarjolla! Vilkaise @astridwild_outdoorfashion.

OTA YHTEYTTÄ

Rakkauskirjeitä (ja muuta) voi lähettää osoitteeseen support@astridwild.com.