Siirry sisältöön

Ostoskori

Ostoskorisi on tyhjä

Ensimmäiset kolme tuotettamme

Kuinka kehitimme ensimmäiset kolme tuotettamme

Astrid Wildin tarina alkoi suunnitellessa matkaa Norjan Lofooteille. Yrittäessämme etsiä naisille suunnattuja ulkoiluvaatteita, turhauduimme siihen, että ulkoiluvaatteet ovat usein niin mitäänsanomattomia ja yhdenmukaisia. Kaipasimme vaatteita, joissa yhdistyisivät yksikertainen ja tyylikäs design, käytännöllisyys sekä istuvuus juuri naisen vartalolle. Uskomme vahvasti, että ajaton ja toimiva mutoilu johtaa tuotteen pitkäikäisyyteen, ja on täten myös kestävämpää ympäristön kannalta. 

Maria, toinen Astrid Wildin perustajista, Mannen-vuoren huipulla, päällään suosikki-joogahousut (koska hän ei löytänyt mieleisiä ulkoiluhousuja mukaan matkalle). Onneksi sää oli kuitenkin suosiollinen. 

Yleisö mukana kehittämässä tuotteita

Koska ala oli meille perustajille uusi, kokosimme ympärillemme osaavan tuotekehitystiimin, jolla on yhteensä 100 vuoden kokemus tuotekehityksestä ja vaatesuunnittelusta, kaikki innokkaita ulkoiluharrastajia (esittelemme heidät tekstin lopussa). Selvittääksemme toden teolla onko markkinoilla tarvetta uudelle, naisille suunnatulle ulkoiluvaatemerkille, kysyimme mielipidettä (keneltä muultakaan kuin) ulkoilua rakastavilta naisilta. Lopulta 400 naista rinnammalle totesimme, että ulkoiluvaatemarkkinalta puuttuu jotain. 

Ulkoiluhousut kaiken keskiössä

Alusta alkaen huomasimme että ulkoiluhousut ovat sekä halutuin että ongelmallisin vaatekappale naisten ulkoivaatekokoelmassa, sillä jokaisen naisten alavartalo on rakenettu omalla kauniilla tavallaan. Monen haastattelemamme naisen yhteinen toive oli korkea vyötärö yhdistettynä mukavaan ja joustavaan istuvuuteen. Housut eivät tietenkään riitä kokonaiseksi ulkoiluasuksi, ja siksi halusimme yhdistää ne lyhythihaiseen paitaan ja lämpimään villafleeceen. Yhdessä nämä kolme vaatekappaletta muodostivat ensimmäisen tuotekokoelmamme, nimeltään Wild Icons.

Minimalistinen design 

Tavoittelimme yksinkertaista ja naisellista muotoilua, joka korostaisi naisen vartaloa. Pohjoismaisuus on meillä veressä, ja meillä on siksi luonollinen kiintymys yksinkertaisiin yksityiskohtiin ja estetiikkaan. Halusimme että vaatteemme huokuvat korkealuokkaisuutta ja kestävyttä, niin että ne päällä uskallamme seikkailla samalla kuin näytämme hyvältä. Vaatteeme on suunniteltu valveutuneille naisille ja ne on tarkoitettu kestämään aikaa. Siksi käytämme tuotteissamme ainaostaan korkealaatuisia kankaita ja materiaaleja. Meille oli ensisijaisen tärkeää että kolmea ensimmäistä tuotettamme voi käyttää yhdessä, erilaisisa ulkoilumuodoissa: vapaa-ajalla, urbaanissa ympäristössä ja ulkoilmaseikkailuissa.

Tämä on meidän design-luonnoksemme teiltä saamamme palautteen pohjalta. Suunnittelijamme Emmy ehdotti että tekisimme housuista myös roosan version. Emme vielä uskaltaneet, mutta ehkä tulevaisuudessa?

Housut, jotka sopivat naisen vartalole "kuin hansikas"

Ulkoiluvaatteiden ei aina tarvitse olla tiukkoja ja huomiota herättäviä. Me halusimme luoda housut, jotka korostavat ja imartelevat naisen muotoja, ja joiden istuvuus kunnoittaa muotojamme.

Vaatteita tavalliseen ulkoilusta nauttimiseen

Useimmiten ulkoillessamme meidän ei tarvitse varastoida linkkuveistä takin hihaan, emmekä usein tarvitse lukemattomia taskuja ja vetoketjuja eri puolilla ulkoiluhousuja. Äärimmäinen seikkailija voi hyötyä täydestä varustelusta, mutta me halusimme luoda jotain yksinkertaisempaa. 

Suhtaudumme väreihin vakavasti 

Neutraalit ja yhdenmukaiset värit olivat meille erityisen tärkeitä (katso miten napit ja vetoketjut sopivat kankaaseen. Sano hyvästi neonvärisille vetoketjuille!). Me myös kutsuimme Instagram-seuraajamme valitsemaan värejä - muistatko?

Materiaalivalinnat keskiössä

Haluamme työskennellä ainoastaan korkealaatuisten, funktionaalisten ja eettisesti tuotettujen kankaiden kanssa. Siksi päädyimme hankkimaan kankaamme Eurooppalaisilta valmistajilta, ja valitsimme osaan tuotteista esimerkiksi villaekoitteita täysin synteettisten materaalien sijasta. Vierailimme ruotsalaisen kangasvalmistajan, FOV:n luona Boråsissa. FOV valmistaa kankaan housuihimme ja olimme vaikuttuineita kuinka vahva tektstiiliyhteisö Ruotista löytyykään. Housukangas valittiin usean vaihtoehdon väliltä, kriteerinä löytää kestävä, joustava, vettä hylkivä ja ennen kaikkea mukava materiaali. Yläosissa käytetyt villasekoitteet ovat italaialaisen Pontetorton käsialaa. Villafleecessä käytetty lanka tulee Pratosta, kierrätetyn villan eurooppalaisesta keskuksesta, missä vanhat villavaatteet kootaan ja lajitellaan eri väreihin ja jalostetaan uudeksi villalangaksi. 
Housuissamme käytettyä kangasta käytetään myös trimmikankaana villafleecetakissa. Värien yhteensopivuus ei ole ainoa syy - näin pystymme käyttämään kangasta tehokkaasti ja minimoimaan kangasjätettä. Haluamme käyttää resurssimme mahdollisimman tehokkaasti.

Valmistettu Euroopassa

Valitsimme valmistajamme läheltä, ja matkustimme Itämeren yli laadukkaasta vaatevalmistuksesta tunnettuun Liettuaan. Tämä tarkoittaa, että tuotteita ei tarvitse kuljettaa maailman toiselta puolelta, ja pystymme helpommin todentamaan hyvät työolot käyttämissämme tehtaissa. Olemme erittäin iloisia siitä ammattitaidosta ja intohimosta mitä työntekijät tehtailla ovat osoittaneet valmistaessaan vaatteitamme. Jos haluat lukea lisää ajatuksistamme ja toimintatavoistamme kestävyyteen liittyen, olemme omistaneet aiheelle oman sivun, jonka löydät täältä.

Ensimmäiset vaatekappaleemme saapuivat 

Ensimmäiset tuotteemme saapuivat Tukholmaan eräänä raikkaana syyskuisena aamuna, ja olimme onnesta soikeina, kun yhteinen "lapsemme" saapui noin yhdeksän kuukautta sen jälkeen kun me, Maria ja Jemina, tapasimme ensi kerran. 

Tässä ovat ensimmäiset kolme tuotettamme, mistä kaikkia alkoi. Astrid Avant-Garde Outdoor Pants, Minna Wool Fleece Jacket, ja Aleksandra Merino Wool Top. Tämä on kuitenkin vasta alkua, meidän tavoitteemme on luoda täydellinen kokoelma ulkoiluvaatteita, niin metsäretkille, vuoristoon ja meren äärelle, vastaamaan kaikkiin sääolosuhteiisin mitä pohjola meille tarjoaa, lumeen, sateeseen, tuuleen ja aurinkoon. Seuraa ja osallistu tuotekehitykseemme seuraamalla Instagram-tiliämme ja tilaamalla uutiskirjeemme :) 

Lopuksi, ettemme unohda tärkeintä...
Tiimi joka mahdollisti tämän kaiken

Cina Haas - Svensk Mönsterformin perustaja ja toimitusjohtaja, myös kaavoittaja ja nainen housujemme loistavan istuvuuden takana. Hänen ammattitaitonsa on ollut meille ensiarvoisen tärkeää. Todellinen velho yhdistämään vaatteen tekniset elementit ja designin (meidän arviomme mukaan, alan paras).

Peter Lindblom - Tiimimme ainoa miespuolinen jäsen, ja siksi myös niin tärkeä. Monimuotoisuuden lisääminen on tärkeää, jotta ymmärtää erilaisia näkökantoja, ja sen puute on johtanut siihen että ulkoiluala näyttää sellaiselta kuin tänä päivänä. Peter on mies Fjällrävenin, Tretornin ja Peak Performancen lgendaaristen tuotteiden takana. 

Astrid Wildilla on ihmisläheinen ja lempeä ote ulkoiluun, kyse ei ole kilpailusta tai valloittamisesta, vaan kokemuksista ja siitä että voi olla osa jotain suurempaa. Mielestäni tämä heijastuu heidän designissaan ja kommunikaatiossaan.  Käyttäisin heidän fleecetakkiiaan milloin tahansa!

Emma Shanley - Tehnyt pitkän uran muodin ja designin parissa, järjestäen niin Lontoon underground-muotinäytöksiä 90-luvulla kuin viimeisimmän Tukholman muotiviikonkin. Hänet löytää usein Smålannin saaristosta, purjehtimassa tyttärensä Iris:n kanssa. 

"Vihdoinkin brändi minun kaltaiselleni naiselle, joka rakastaa loistavaa designia ja on pakkomielteinen hyvän istuvuuden suhteen. Olen vaikuttunut siitä tarkkaavaisuudesta, jolla kukin vaatekappale on luotu, istumaan juuri naisen vartalolle. Nyt minullakin on housut, jotka kestävät huonoa keliä ja kulumista, ja ovat todella mukavat ja joissa voin tuntea oloni kotoisaksi."

Tina Mirkovic - Tietää kaikki tavarantoimittajat kuin omat taskunsa, Vapaa-ajallaan hän ja hänen poikansa harrastavata surffausta, alamäkiajoa ja sienestystä metsissä Gävlen lähellä. Unelmamme on joku päivä liittyä seuraan!

”Astrid Wildin kanssa työskentely on ollut hienoa monella avalla, etenkin seurata perustajien, Marian ja Jeminan työtä.  Kolmen ensimmäisen vaatekappaleen kehittäminen on ollut erittäin hauskaa. Ulkoiluvaatteiden kehittäminen muotinäkökulmalla oli minulle uusi kokemus ja olen todella ylpeä lopputuloksesta. Voin kuvitella itseni Astrid Wildin vaatteet ylläni, kun vietän aikaa puutarhassa tai kerään sieniä syksyllä, mutta myös kaupungissa."

Emma Johansson - Astrid Wildin oikea käsi markkinoinnissa sekä brändin ja vaatteiden visuaalisessa presentoimisessa. Innokas ulkoilija, joka työskenteli kolme vuotta Visual Merchansiderina ennen kuin löysimme hänet. Hän jakaa rakkautemme luontoa, laskettelua ja surffaamiseta kohtaan.

“Rakastuin ensisilmäyksellä kun näin Astrid Wildin Instagramissa huhtikuussa 2019. Kaikki siinä vaikutti niin oikealta, brändikonsepti, vaatteet, "sisterhood"-ajattelu, seikkailunhalu. Otin heihin yhteyttä, ja onneksi he ottivat minut mukaan tiimiin. Vaatteet ovat todella upeita, ja se istuvuus, wow.”